Ohikulkija katsoo ikkunasta sisään, mistä lie syystä hän kiinnitti huomiota juuri tuohon asuntoon. Sisällä paistaa lämmin valo, ulos tuoksuu ruoka. Kaikki näyttää tavattoman arkiselta, ja siellä arkisessa kodissa asuu tavallinen perhe. Ohikulkija on varma että sisällä pyörii pyykkikone ja liedellä valmistuu arkisen helppoa ruokaa. Voi kuvitella että kotona ei ole hiljaista, vaikka tunnelma on verkkainen. Kaikki perheenjäsenet elävät yhdessä, ja silti erillään toisistaan.
Isä juo kahvia rauhassa sohvalla, ja huokailee työpäivän jälkeistä väsymystä. Äiti kastelee kasveja ja kulkee huoneesta toiseen, ehkä järjestelee tavaroita paikoilleen. Lapsi nostaa tavaroita pois paikoiltaan, ja seuraa mitä muut tekevät.
Arjessa tulee sanottua liian vähän kauniita sanoja, tehtyä liian vähän hyvää toisen eteen. On kiire, vaikkei olisi saapunut vielä edes perille. Näyttää siltä, että arki on vienyt mennessään. Mutta jos pysähtyisi katsomaan tarkemmin, näkisi kauneuden arjessakin. Näkisi kuinka mies koskettaa naista ohi mennessään, sipaisee hiuksen poskelta. Kuinka nainen pysähtyy oviaukkoon hymyillen katsomaan perhettään, ennen kuin tulee huoneeseen. Näkyisi kuinka lapsi haluaa olla kuin vanhempansa, hän on oppinut kohottamaan kulmia niin kuin äiti, ja hänellä on isän vino hymy. Jos katsoo tarkkaan, huomaa että perheessä sanotaan kiitos ja kerrotaan illalla, kuinka paljon rakastetaan toista edelleen. Eikä arjessa ollut mitään vikaa, sillä arkinen perhe on saanut kaikki avaimet onneen.